Betlehemin rauhantuli

Perinteen mukaan Betlehemin Rauhantuli  saapuu Suomeen Ruotsista perjantaina 5.12.2014. Betlehemin ikuisesta tulesta alkunsa saanut liekki jakautuu partiolaisten kansainvälisen ketjun avulla satoihin ja taas satoihin lyhtyihin. Betlehemin Rauhantuli saatetaan mitä moninaisimpiin tilaisuuksiin joulukuussa muistuttamaan rauhasta ja tuomaan valoa vuoden pimeimpään aikaan.
Ruotsalaiset partiolaiset lastaavat kuljetusastiassaan matkaavan lyhdyn Tallink Siljan rahtialus SeaWindiin Tukholman satamassa torstaina 4.12.2014 illalla ja laivan miehistö varmistaa kuljetusastian turvallisesti laivan sääkannelle. Seuraaavana aamuna Lounais-Suomen partiopiirin kansainvälinen ja partioaatteellinen jaosto noutaa lyhdyn laivalta.
Betlehemin Rauhantuli matkustaa jo perjantaina pääkaupunkiseudulle kiltapartiolaisten avustamana, samoin se lähtee jo tuolloin Lounais-Suomen piirissä mm. Salon alueelle ja kohti pohjoista.
Jos katsotaan piirien rajoja, nousee Betlehemin Rauhantuli joulukuulla L-SP:n pohjoisosissa hyvin lähelle Pohjanmaan piiriä (mm. Kankaanpäähän) ja kiltapartiolaisten mukana liekki matkustaa pääkaupunkiseudulta näillä näkymin mm. Jyväskylään ja Kyyjärvelle.
Liekin kuljetus tapahtuu henkilöautoilla, joten myrskylyhdyn on oltava turvallisessa kuljetusastiassa. Avoimen tulen lyhtyä ei tule käyttää. Erilaisista metalliastioista, kuten vanhoista, isoista säilyketöleistä, voi modifioida kuljetusastian; blogista löytyy linkkejä esimerkkihin. Kuljetusastiassa tulee olla ilma-aukkoja, kantokahva, kansi (jossa siinäkin on oltava ilma-aukko). Astian pohjaan on hyvä nikkaroida kiinnikkeet, joihin myrskylyhty voidaan kiinnittää. Kiltapartiolaiset ovat miettineet nikkaroivansa omia kuljetusastioita mm. Ikeasta saatavista, kannellisista metalliämpäreistä.
Jos tahdotte järjestää Betlehemin Rauhantulen vielä omaan piiriinne joulukuussa, ottakaa yhteyttä L-SP:n aatejaostoon ylläolevan linkin kautta. Hämeen lippukunnat voivat ottaa yhteyttä Sonja Uschanoviin, sonjauschanov(a)gmail.com