Miten SP vaikuttaa?

vaikuttaminen_nostoVaikuttamiseen oppimassa

Törmäsin sattumalta netissä surffaillessani ilmoitukseen hausta Suomen Partiolaisten yhteiskuntasuhdekoulutukseen. Esittelyteksti nappasi saman tien, ja päätin hakea. Rakastan seurata yhteiskunnallista keskustelua eri asioista, ja päivän lehti on jo pitkään kuulunut erottamattomasti jokaiseen aamuuni. Otan oman pääni sisällä vahvasti kantaa maailman tapahtumiin, ja tiedän omasta mielestäni tietysti parhaiten, miten asiat pitäisi yhteiskunnassamme hoitaa. Kun tarjoutui tilaisuus oppia yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta käytännössä, ja vielä partioon liittyen, olin aivan myyty.

Yhteiskuntasuhdekoulutus kesti noin puoli vuotta, ja siihen valittiin joukko samoajia ja vaeltajia eri puolilta Suomea. Koulutuksessa tututtiin vaikuttamiseen monelta kantilta, mutta erityisesti partion näkökulmasta. Koulutuksessa pureuduttiin muun muassa siihen, mikä on ja mikävoisi olla partion rooli yhteiskunnassa. Miten partiolaiset voisivat ottaa näkyvämmän aseman yhteisen maailman – tai ainakin Suomen – parantamisessa? Lisäksi perehdyttiin nuorisojärjestökenttään yleensä, ja pohdittiin vaikuttamista. Mitä on vaikuttaminen ja milloin on paras aika vaikuttaa?

Koulutuksessa tutustuttiin myös suomalaiseen politiikkaan. Tämä oli mielestäni hyvin mielenkiintoista ja tärkeää, sillä partioliike ei vaikuta irrallaan ympäröivästä yhteiskunnasta. Poliittiset päätökset vaikuttavat kaikkien arkeen, ja siksi politiikkaa on tärkeä ymmärtää. Koulutuksen yksi mielenkiintoisimmista asioista olikin vierailu eduskuntaan tapaamaan partioparlamentaarikkoja: kansanedustajia, jotka kokevat partion itselleen läheiseksi asiaksi. Eduskuntavierailulla pääsimme kuulemaan talon arjesta, sekä todella keskustelemaan kansanedustajian kanssa meille partiolaisille tärkeistä aiheista. Sillä kertaa kiivas keskustelu ajautui koskemaan erityisesti luontoa ja sen suojelemista.

Koulutuksen ehdoton huipentuma oli kuitenkin neljän päivän visiitti Poriin, joka oli yhden kesäisen viikon ajan täynnä kuhinaa ja sorinaa. Kyseessä oli SuomiAreena, jonne Suomen Partiolaiset osallistuivat ensimmäistä kertaa koskaan. Partio teki sisääntulonsa hyvin näyttävästi, ja oli todella hienoa olla mukana tässä ainutlaatuisessa tapahtumassa! Meidän yhteiskuntasuhdekoulutukseen osallistujien tehtävä SuomiAreenalla oli kiertää kuuntelemassa eri keskusteluja, ja tuoda partiolaisten näkökulma esille asiaan kuin asiaan. Keskustelun aiheet vaihtelivat laidasta laitaan. Itse olin kuuntelemassa keskusteluja liittyen niin asumiseen, nuorten radikalisoitumiseen kuin vakuutuksiin. Kullekin meistä oli laadittu ennalta oma ohjelma, ja oli avartavaa kuunnella keskusteluja sellaisistakin aiheista, joita ei itse olisi suoralta kädeltä valinnut omaan ohjelmaansa. Lähes kaikki keskustelut osoittautuivat kuitenkin mielenkiintoisiksi ja ajatuksia herättäviksi.

Kaiken kaikkiaan koulutus oli erittäin antoisa kokemus. Suosittelen kaikkia osallistumaan, mikäli vastaavantyyppinen tilaisuus tarjoutuu omalle kohdalle. Parasta koulutuksessa oli mielestäni se, että se raotti ovea kokonaiseen uuteen maailmaan. Poriin oli SuomiAreenan ajaksi kokoontunut suuri joukko ihmisiä, jotka työkseen pyrkivät rakentamaan yhteiskunnasta haluamansa näköistä. Loikka keskelle tällaista maailmaa oli todella silmiä avartavaa ja antoi paljon ajattelemisen aihetta. Porissa oli myös hienoa olla partiolainen, ja tuoda esiin partion viestiä siitä, miten liikkeemme parantaa maailmaa: pyrkii kasvattamaan rauhaa rakastavia ja aktiivisia kansalaisia, jotka eivät pelkää tarttua toimeen.

Ronja Inkovaara